Projektin tavoitteet

Muistojen ja tarinoiden Kangasniemi −projektissa kartoitetaan Kangasniemen kulttuuriperintöä ja tutkitaan ihmisen suhdetta luonnonympäristöön. Projektissa kerätään kansanperinnettä, kuultuja tarinoita ja omakohtaisia muistoja Kangasniemen luontokohteista, ja pyritään kytkemään muistot ja lähihistoria laajempaan ajalliseen jatkumoon. Samalla selvitetään konkreettisesti, miten jopa vuosisadan ajan jatkunut matkailu luonnonkohteille arkeologisoituu, ja miten kohteiden muuttuneet käyttötarkoitukset ovat tänä päivänä havaittavissa. Projekti eroaa perinteisestä kansanperinteen keräämisestä siten, että tarinat ja muistot pyritään yhdistämään kohteisiin konkreettisesti arkeologiaa apuna käyttäen.

Arkeologian tuominen mukaan kansanperinnettä keräävään projektiin luo myös mielenkiintoisen mahdollisuuden tarkastella sitä, mitä luonnonkohteille pitkään suuntautunut retkeily ja luontomatkailu tai kohteilla vierailu jättävät oikeasti jälkeensä. Lisäksi tavoitteena on paikkojen historiallisen merkityksen avaaminen laajemmalle yleisölle. Tarinoiden ja muistojen keräämisen lisäksi projekti pyrkii järjestämään arkeologisia yleisökaivauksia. Näin jokainen voi omalta osaltaan olla paljastamassa kohteiden salaisuuksia.

Projektin yhteydessä järjestetään myös kaikille avoimia yleisotilaisuuksia, joissa kerrotaan Kangasniemen paikallishistoriasta. Tarkoituksena on siis levittää informaatiota, lähestyä ihmisiä, keskustella, ja antaa kaikille mahdollisuus osallistua paikallisen kansanperinteen, historian ja luonnon vaalimiseen.

Projektista vastaavat

Ninni Närväinen, FM, arkeologi

Ulla Moilanen, FM, arkeologi

 

 

 

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s