Aikakapseli sadan vuoden takaa? Pullon musta aine ehkä pihkaliimaa

Kangasniemen Leskelän yleisökaivaukselta 2018 löytyi mahdollinen aikakapseli. Siinä oli maahan huolellisesti kätketty, suuosastaan rikkoutunut pullo, jonka sisällä oli sanomalehtileikkeitä ja hyvin tahmeaa, mustaa ainetta. Pienet sanomalehden palat, jotka pystyttiin saamaan ulos pullosta, ovat 6. helmikuuta 1913 ilmestyneestä Mikkelin Sanomista, joissa puhutaan mm. valtiopäivien avajaisista. Kansalliskirjaston digitoiman lehden voi lukea netistä tästä linkistä. Suurinta palaa ei kuitenkaan pystytty poistamaan pullosta,…

Kirkon seudun tutkimusten raportti on valmistunut

Viime vuonna Muistojen ja tarinoiden Kangasniemi tutki kirkon edustan nurmialuetta. Tutkimusten kysymyksenasettelu sisälsi pyrkimyksen löytää 1700-luvun taistelupaikka sekä tutkia, miten keskeinen sijainti näkyy kohteen arkeologisissa löydöissä. Esitöiden jälkeen tiesimme, että kirkon ympäristössä on tehty mittavaa hiekanottoa jo 1800-luvulla ja aluetta on myös tarkoituksellisesti tasoitettu. Oli kuitenkin epäselvää, miten laajalta alalta luonnollinen hiekkamaannos oli siirretty pois.…

Luuanalyysin tuloksia Kangasniemen Suurolasta ja kirkonseudulta

Muistojen ja tarinoiden Kangasniemi -projekti järjesti kesällä 2016 yleisö- ja koululaiskaivauksen Suurolan Leskelän kivikautisella asuinpaikalla ja kesällä 2017 kirkon edustalla, isonvihan aikaisen taistelun muistokiven ympäristössä. Luututkimukseen erikoistunut FT Kristiina Mannermaa Helsingin yliopistosta on analysoinut molempien kaivausten palaneen luuaineiston, joka oletettavasti on peräisin ruoanlaitosta tai muista nuotioon päätyneistä lihanpaloista. Leskelän noin 9000 vuotta vanhalta kivikautiselta asuinpaikalta…

Leskelän kesän 2016 kaivausraportti on valmis ja luettavissa

Muistojen ja tarinoiden Kangasniemi -projekti järjesti Suomen kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston avustuksella heinäkuussa 2016 yleisökaivauksen ja samana syksynä koululaiskaivauksen Kangasniemen Leskelän kivikautisella asuinpaikalla ja historiallisen ajan pihapiirissä. Kaivausten tarkoituksena oli tutkia paitsi pihapiirin käyttöhistoriaa viimeisten vuosisatojen aikana myös sitä, ulottuuko viereisellä pellolla havaittu kivikautinen asuinpaikka tutkimuskohteeseen. Tutkimusalueelta paljastui hyvin säilynyt osa kivikautista asuinpaikkaa, joka löytömateriaalin, rannankorkeuden…

Kasvinjäännetutkimuksia Leskelän kivikautiselta asuinpaikalta

Teksti: Tohtorikoulutettava Santeri Vanhanen, Helsingin yliopisto Ulla Moilanen pyysi minua tutkimaan makrofossiileja Kangasniemen Leskelästä otetuista näytteistä. Otin tehtävän mielelläni vastaan. Makrofossiilitutkimuksen aineistona on arkeologisilla kohteilla säilyneet kasvinjäänteet. Sen avulla voidaan tutkia mm. maanviljelyn historiaa ja muuta kasvien käyttöä. Leskelän kaivauksilta oli otettu talteen 14 maanäytettä, yhteensä 63 litraa maata, joka on melko runsaasti. Tätä kaikkea…

Radiohiiliajoitus Leskelän kivikautisen asuinpaikan liedestä: 7400 eaa.

Kangasniemen Leskelän kaivaus heinäkuussa 2016 paljasti osan melko hyvin säilyneestä kivikautisesta asuinpaikasta ja kivillä reunustetun tulenpitopaikan. Rakenteen kivet olivat paikoin sisäpinnalta tulen rapauttamia ja kuumuudessa haljenneita. Lisäksi korkea kuumuus oli värjännyt hiekan paikalla punaiseksi. Kaivettaessa esiin tuli vielä tuhkansekaista maata sekä pieniä hiilenmuruja. Yhdestä tällaisesta hiilenmurusta, läheltä rakenteen pohjaa, saatiin radiohiiliajoitus noin vuoteen 7400 ennen…

Terveyslähteen tutkimusraportti ladattavissa ja luettavissa

Kangasniemen Elämänlähde on ollut paikkakunnan tunnetuin matkailukohde 1700-luvun lopulta 1800-luvun puoliväliin saakka. Lähde kytkeytyy aikakaudella muodissa olleeseen terveysturismiin, jonka puitteissa voitiin matkata kaukaakin mineraalipitoisille lähteille sosialisoimaan ja nauttimaan vedestä sekä terveellisestä elämästä. Terveyttä edistävän vaikutuksen lisäksi lähdeveden uskottiin tehoavan useisiin erilaisiin sairauksiin ja vaivoihin, ja monilla lähteillä olikin mahdollista hankkia lääkkeitä ja apteekkipalveluita. Terveysähteillä tiedetään…