Tieteellinen artikkeli Suurolan 1800-luvulle ajoittuvista peltolöydöistä ilmestyi

Kangasniemen Suurolan Leskelän tilalla tehtiin kesällä ja syksyllä 2016 koululaisten kanssa pintapoimintaa, jossa kerättiin tilan pellolle aikojen kuluessa päätynyttä materiaalia. Löytöihin kuului muun muassa erilaisia astianpaloja, nappeja, tupakointivälineiden kappaleita ja nukkien osia. Löydöistä on joulukuussa 2017 ilmestynyt tieteellinen artikkeli, jossa käsitellään erityisesti 1800-luvulle ajoittuvaa materiaalia. Artikkelissa selvitetään sitä, kenen tai minkä sosiaalisen ryhmän käytössä esineet ovat olleet ja minkälaisiin laajempiin konteksteihin löydöt voi kytkeä, mitä esineet kertovat muodista, varallisuudesta ja tilan asukkaista, sekä minkälaisena 1800-luvun maaseututilan arki näyttäytyy peltolöytöjen valossa. Koska peltolöydöt koostuvat suurelta osin poisheitetystä ja roskana hävitetystä materiaalista, liittyy jälkimmäiseen kysymykseen myös 1800-luvun tilan “poistamisen kulttuuri” ja pohdinta siitä, mikä kaikki vuosisadan aikana miellettiin jätteeksi. Artikkeli on luettavissa seuraavan linkin kautta:

Moilanen, Ulla & Närväinen, Ninni 2017. Esinelöytöjen kuvastama arki 1800-luvun maaseudun säätyläistaloissa – Esimerkkinä Kangasniemen Suurolan kylä. Ennen ja nyt. Historian tietosanomat 4/2017, Materiaalinen 1800-luku, osa II.

Nukkien kappaleita Suurolan pelloilta.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s