Koululaiskaivaus Kangasniemen Leskelässä 2016

Muistojen ja tarinoiden Kangasniemi -projektin heinäkuiset yleisökaivaukset järjestettiin Leskelässä, jossa on asuttu sekä viimeisten vuosisatojen aikana että tuhansia vuosia sitten. Paikalla tiedettiin olevan mahdollisesti jälkiä kivikautisesta asutuksesta, mutta varsinainen jymy-yllätys oli asuinpaikan hyvä säilyneisyys ja erikoinen tulenpitopaikka. Tulisijan hiilistä tehty ajoitus osuu noin 7400-luvulle eaa., joten paikalla on asuttu ensimmäisen kerran jo yli 9000 vuotta sitten.

Kivikautinen asutus paikalla kuuluu mesoliittiseen kivikauteen. Keramiikka-astioita ei tuolloin oltu vielä otettu käyttöön, vaan suuri osa käyttöesineistä valmistettiin puusta, luusta ja tuohesta. Nämä materiaalit ovat aikojen kuluessa maatuneet, ja aikakauden ihmisistä on jäljellä enää lähinnä kiviesineitä ja niiden valmistuksessa syntynyttä jätettä: iskoksia. Esineiden lisäksi arkeologit kiinnitävät huomiota myös maaperän värieroihin. Leskelässä hiekka on muuttunut punaiseksi kovassa kuumuudessa. Muinaisista nuotioista kertovat maassa myös tuhkan värjäämä hiekka ja hiilenpalat.

Arvoituksellinen kivikautinen rakenne. Mitähän tässä on tuhansia vuosia sitten tapahtunut?

Arkeologi toimii hieman salapoliisin lailla miettiessään, mitä joltakin tietyltä paikalta löytyvät todisteet kertovat paikan aikaisemmista tapahtumista. Tässä kivillä reunustetussa tulisijassa on pidetty tulta tuhansia vuosia sitten. Muinaisen ihmistoiminnan merkit näkyvät maassa myös värieroina, joten huomiota ei pidä kiinnittää vain esineisiin.

Syyskuussa 2016 Leskelän tutkimuksia jatketaan viikon verran kestävällä koululaiskaivauksella. Mukaan on tulossa ylä- ja alakoululuokkia Beckerin koulusta, Otto Mannisen koulusta ja Kankaisten koulusta, pariksi tunniksi kerrallaan. Kaivaukselle on hyvä pukeutua lämpimästi sekä esimerkiksi kumisaappaisiin. Koululaiset pääsevät kokeilemaan oikeita arkeologien työskentelymenetelmiä ja kysymään mitä tahansa mieleen tulevaa muinaisesta elämästä.

dsc_3064

Laura

sonja

Sonja

Kaivauksen työntekijät tunnistaa keltaisista huomioliiveistä. Mukana on tuttujen tutkijoiden lisäksi arkeologi Sonja Söderling ja nuoriso-ohjaaja Laura Tikka, joka osaltaan vastaa koululaisten ohjaamisesta ja opastamisesta. Arkeologit huolehtivat mm. kaivauksen dokumentoinnista, löytöjen talteenotosta ja oppilaiden opastamisesta arkeologisiin työskentelymenetelmiin.

 

 

Uusi kaivausalue avattuna. Tätä paikkaa pääsevät koululaiset tutkimaan maanantaista 24.9.2016 alkaen.

Syyskuun kaivausalue avattuna.

Lauantaina 1.10.2016 projekti järjestää yhdessä kunnan kulttuuritoimen kanssa kaikille avoimen yleisötilaisuuden ja kahvitarjoilun. Tilaisuudessa kerrotaan kaivaustutkimuksista 2015-2016, minkä jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja tuoda arvioitavaksi maasta, vedestä tai piirongin laatikosta löytyneitä vanhoja esineitä. (Kunnantalon Kangasniemi-sali klo 13-16).

Advertisements

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s