Sissitaistelu kirkonkylällä 25.1.1714 ja Kangasniemen ensimmäiset ”muinaistutkimukselliset kaivaukset”

Teksti: FM Ninni Närväinen

Suuri Pohjan sota (1700-1721) ja siihen liittynyt venäläismiehitys, eli isoviha, koskettivat monin tavoin myös kangasniemeläisiä. Sodan, jossa vastakkain olivat Ruotsi ja laaja liittouma, alkuvaiheissa taisteluiden painopiste oli kaukana Suomesta, joten vaikutukset valtakunnan itäosiin olivat vähäiset. Melko pian Ruotsin tappioiden kasvaessa sotaväenottoa kuitenkin kiristettiin ja Kangasniemeltäkin lähetettiin huomattava osa työikäisiä miehiä Baltiaan taistelemaan. Monille maaseutupitäjille suuren Pohjan sodan tappiot olivat raskaita. Kangasniemellä autiotilojen määrä kasvoi huomattavasti 1700-luvun ensimmäisinä vuosina, kun talojen isännät jättivät palaamatta sotaväestä.

Kaatuneet ja sotavangeiksi joutuneet olivat vasta alkusoittoa suuremmille sota-ajan vaikutuksille. Vuonna 1710 Venäjä hyökkäsi valtavan armeijan voimalla yhteen Ruotsin tärkeimmistä itäisistä puolustusasemista. Viipuri, ja hyvin pian myös Käkisalmi, kukistuivat keväällä 1710, mikä kiihdytti itärajalta lähtenyttä pakolaisuutta. Vaeltavien ihmisjoukkojen mukana levisivät taudit, mikä saattoi olla merkittävä tekijä myös Kangasniemen kuolleisuuden jyrkkään nousuun vuosina 1710-1711. Viipurin menetys, venäläisjoukkojen eteneminen Suomessa sekä Ruotsin yleinen huono sotamenestys kiristivät veroja ja lisäsivät sotaväenottoa (vaikka pienemmillä paikkakunnilla ei ollut enää mitään mistä ottaa).

Vuonna 1713 Pälkäneen Kostianvirran taistelu merkitsi Pohjamaalle asti ulottuneen ensimmäisen venäläismiehityksen alkamista. Vuosien 1713-1714 aikana Venäjällä ei ollut vielä kovin tiukkaa otetta Suomesta, mutta Isonkyrön Napuen taistelun (19.2.1714) jälkeen ruotsalaisten joukot Suomessa oli lyöty. Napuessa kaatui yli 2500 ruotsalaista (joukossa luonnollisesti runsaasti suomalaisia) ja, hieman lähteistä riippuen, 400-600 venäläistä. Napuen taistelusta katsotaan alkaneen varsinaisen isovihan. Suomalaiset oli jo ennen miehityksen alkamista ajettu tiukoille ja siviiliväestö koki sodan rasitukset rankkoina. Isoviha, jonka aikana epäilemättä venäläiset todella kohdistivat julmuuksia suomalaisiin, sai vanhemmassa historiankirjoituksessa toimia synonyymina venäläisten aiheuttamalle kurjuudelle. Ainakin Pohjanmaalla, jonka talonpojat olivat osallistuneet taisteluihin, sekä Savossa venäläiset toivat hävitystä raiskausten, ryöstelyn ja tuhopolttojen myötä. Isoviha päättyi samalla kuin suuri Pohjan sota, Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721.

Ruotsalaisjoukkojen univormuja Suuren Pohjan sodan ajalta.

Ruotsalaisjoukkojen univormuja suuren Pohjan sodan ajalta.

Venäläiset_SuuriPohjanSota

Suuren Pohjan sodan aikaisia venäläisjoukkoja.

Kangasniemellä käytiin 25.1.1714 sissikahakkana tunnettu taistelu, joka liittyy venäläismiehityksen alkuvaiheisiin. Venäläisten tunkeutuminen länteen itärajalta ja tieto heidän tekemistään julmuuksista aiheuttivat monissa pitäjissä paikallisen vastarinnan aktivoitumisen. Joitakin kapinajoukkoja (”sissejä”) johtivat sotilaat ja näistä joukoista muodostui jopa osastoja, jotka taistelivat venäläisiä vastaan melko organisoidusti mm. Kainuussa, Savossa ja Hämeessä. Yhden varhaisen sissiosaston johtajana oli inkeriläinen talonpoika Kivekäs, minkä johdosta aikalaislähteissä muitakin sissiosastoja kutsutaan ”kivekkäiksi”. Sissijoukot pystyivät toimimaan niin kauan kuin ne saivat huoltoapua paikallisilta talonpojilta. Venäläiset miehittäjät rankaisivat kuitenkin ankarasti sissien auttajia ja näin sissitoiminta joutui lopulta myös omien vihaamaksi.

Kangasniemellä käydyn taistelun osasto (noin 120 miestä) ei varsinaisesti ollut sissijoukko, sillä se koostui enimmäkseen sotamiehistä ja sitä johti kapteeni Pietari Långström. Kuitenkin myöhempi historiankirjoitus viittaa joukkoon ”kivekkäinä”, joten kyseessä lienee ollut epämuodollinen taisteluosasto. Talvella 1714 Kangasniemen kirkonkylään oli majoittunut 80 venäläisen sotilaan joukko, joiden sanottiin olleen vastuussa ”suuresta määrästä hirmutöitä” (tarinoiden todenperäisyys on arveluttava). Kapteeni Långströmin joukot yllättivät miehittäjät (ilmeisesti kirkonmäellä) surmaten ensin kaksi vartijaa ja sen jälkeen lyhyen taistelun yhteydessä useita kymmeniä venäläisiä, joista suurin osa saattoi jäädä liekkien vangiksi pitäjätupaan. Suomalaisia kaatui yhdeksän. Julius Paasonen kertoo vuonna 1889 ilmestyneessä Suomen muinaismuisto-yhtiön (myöhemmin -yhdistyksen) aikakauskirja :Xssa tapahtumasta näin (tämä siis yli 170 vuotta taistelun jälkeen):

”Venäläisiä pitäjäntuvallisen olivat kivekkäät polttaneet kirkolla. Venäläisillä oli kyllä vahdit sekä kellotapulissa että pitäjäntuvan katolla, mutta kivekkäät ampuivat ne kuoliaaksi, pönkittivät tuvan oven ja sytyttivät huoneen tuleen. Eräs venäläisistä oli puuakkunasta kurottanut rahakukkaroaan, mutta kivekkäät olivat lyöneet käden poikki ja ottaneet rahat pois”.

Koska tässä kertomuksessa ei voi olla ensikäden tietoa, on yksityiskohtien todenmukaisuus kyseenalainen. Kuitenkin vajaa 20 vuotta Paasosen kertomuksen jälkeen tehtiin Kangasniemellä mielenkiintoisia havaintoja, jotka saattavat liittyä vuoden 1714 sissitaisteluun.

Kangasniemen nykyinen kirkko sijaitsee samalla mäellä kuin kaksi edellistäkin kirkkoa. Kirkonseutu on aikojen saatossa ollut erilaisten tapahtumien näyttömönä. Kuva: Wikimedia Commons.

Kangasniemen nykyinen kirkko sijaitsee samalla mäellä kuin kaksi edellistäkin kirkkoa. Kirkonseutu on aikojen saatossa ollut erilaisten tapahtumien näyttömönä. Kuva: Wikimedia Commons.

Kniemi

Sissikahakan muistokivi kirkon eteläpuolella. Kuva: Ulla Moilanen.

Kirjoittaja E. B. Höijer kertoo vuonna 1911 ”muinaistutkimuksista”, joita hän teki kesällä 1907 Kangasniemen kirkon läheisyydessä. Kangasniemeläinen haudankaivaja oli käynyt hakemassa Höijerin ”pitäjän uudelle hautausmaalle” (eli 1900-luvun alussa käyttöön otetulle vanhan hautausmaan laajennusosalle). Haudankaivaja sanoi löytäneensä ”sellaista, jota ehkä kannattaisi tutkia”. Höijer oli ilmeisesti  arkeologiaan perehtynyt, sillä hän ilmoittaa kertomuksessaan ”olleensa siihen aikaan pyhästi innostunut muinaistutkimuksesta”. Höijer ja haudankaivaja kaivoivat paikalla, joka Höijerin (harmillisen epämääräisen) kuvauksen mukaan sijaitsi noin sata metriä vuonna 1808 palaneen kirkon kohdalta etelään.

Höijer apulaisineen löysi noin 1,5 metriä paksusta kerroksesta muutamia pääkalloja, hiiliä ja olkia, joista innostunut Höijer lähetti seikkaperäisen raportin Suomen Muinaismuistoyhdistykselle (esimerkillistä toimintaa!). Kun muinaismuistoyhdistykseltä ei kuitenkaan kuulunut vastausta, päätti Höijer jatkaa kaivamista itsenäisesti ja hän kuvailee, että ”aarteiden paljous näytti loppumattomalta”. ”Aarteina” noin kymmenen neliömetrin kaivausalalta saatiin 16 pääkalloa (ja epäilemättä suuri määrä muita luita, joita Höijer ei valitettavasti erittele mitenkään). Pääkalloista osa oli pitkälle maatuineita, eli Höijerin sanoin ”koskettaissa hajosivat”. Yhdessä pääkallossa (”parhaiten säilynyt”) oli Höijerin mukaan otsaluussa teräaseella tehty vamma. Höijer mainitsee vielä, että haudankaivaja oli löytänyt pääkallojen läheltä (silloisen kirkkomaan reunalta) muutamaa vuotta aiemmin ”joukon vaskirahoja ja jonkun vanhan rakennuksen kulmakiven”.

Samalta alueelta, joka oli ennen hautausmaaksi ottamista ollut kappalaisen peltoa, oli joskus löydetty myös suurikokoinen vanha sapeli, joka kuitenkin ”meni poikki löytäjän sitä koputellessa kiveen”. Nämä varhaiset ”muinaistutkimukset ”ovat tavattoman mielenkiintoinen pala Kangasniemen historiaa. Nykytutkijaa tosin harmittaa mm. tarkkojen sijaintitietojen puute sekä löytöaineiston ylimalkainen kuvailu. Olisikin mielenkiintoista selvittää, liittyivätkö luulöydöt tosiaan 1700-luvulla käytyyn kahakkaan vai Kangasniemen nykyistä edeltävien kirkkojen historiaan.

Lähteet:

Höijer, E. B. 1911: Kangasniemeltä. Kotiseutu. 52-53. Helsinki.

Manninen, A 1953: Kangasniemen historia I. Pieksämäki.

Mäntylä, I 1995: Suurvaltakausi. Suomen historian Pikkujättiläinen. 180-271.Porvoo.

Paasonen, J. 1889: Muinaisjäännöksiä ja -muistoja Mikkelin kihlakunnassa. Suomen muinaismuisto-yhtiön aikakauskirja X. 91–177.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s