Kangasniemi Savon ja Hämeen rajalla

Teksti: Ninni Närväinen, FM

Ensimmäinen raja, jossa Suomen alue määriteltiin, sovittiin Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Jo tätä ennen on todennäköisesti pyritty hakemaan rajoja maanomistuksille, mutta niistä ei ole säilynyt dokumentteja. Vuoden 1323 rajan kulusta on eriäviä tulkintoja, sillä kirjalliset maininnat siitä ovat epämääräisiä. Kaikissa esitetyissä vaihtoehdoissa Kangasniemen alue sijoittuu kuitenkin rajan sisäpuolelle, osaksi Ruotsin valtakuntaa. Ruotsi oli pääasiassa kiinnostunut Länsi-Suomesta, mutta Savon, Jääskin ja Äyräpään kihlakunnat (eli eteläinen Itä-Suomi) tulivat mukaan Novgorodin ylimääräisenä myönnytyksenä (Jalkanen 1892:2). Savon ja Hämeen virallinen erottaminen toisistaan tehtiin vuonna 1415 Turun maaoikeuden tuomiolla. Tuolloin raja kulki todennäköisesti Kangasniemen ja Toivakan välistä. Vain muutamia rajapaikkoja maintaan nimeltä, joten rajan hahmotteleminen oli vaikeaa silloisille maanomistajille. Omistusoikeudet jäivät siis vuoden 1415 tuomiossa ratkomatta ja sillä oli vuosikymmeniä jatkuneet seuraukset. Varhaisin kirjallinen merkintä, josta voidaan varmuudella tunnistaa useampi kangasniemeläinen paikannimi, on Kälän rajatuomio vuodelta 1443 tai 1444.

Kälän tuomion perusteella merkittävä osa nykyistä Kangasniemeä kuului Hämeeseen. Vuonna 1446 raja vedettiin niin, että Savoon siirtyi pääosa aiemmin Hämeeseen liitetyistä alueista. Uuteen rajanvetoon johtaneesta tilanteesta kerrotaan, kuinka hämäläisten ja savolaisten rajariidat olivat käyneet niin kiivaiksi, että molemmat puolet pyysivät valtiovaltaa tulemaan ratkomaan kiistoja. Huolimatta tarkennuksista rajaa ei onnistuttu taaskaan määrittelemään riittävän tarkasti (mikä oli hyvin tavallista varhaisten rajalinjojen kanssa). Jotain erityisen haluttavaa Kangasniemen läntisissä osissa oli, sillä niiden omistuksesta riideltiin lähes koko 1400-luvun ajan. Vihamielisyyksiä kuvataan verisiksi ja rajarikoista johtuvia kostotoimia julmiksi. Antero Manninen (1953:19) esittää, että myöhäiskeskiajan kiistat kehittyivät suoranaisiksi taisteluiksi, joiden muisto näkyy Kangasniemen paikannimistössä mm. Toralahtena, Murhovetenä ja Surmaniemenä. Myöhemmin epäoikeudenmukaiseksi kuvailtua rajanvetoa korjattiin ja pitkien kiistojen jälkeen raja vahvistettiin vuonna 1452 lisäysten jälkeen. Pääpiirteissään vuoden 1452 raja säilyi seuraavat vuosisadat. Myöhemmin, 1600-luvulta 1800-luvulle, Kangasniemi joko menetti tai sai takaisin useaan otteeseen länsi- ja luoteisosiaan. (Jalkanen 1892:3, Manninen 1953:18-25, Pirinen 1988:308-325).

Miksi rajaa vedettiin juuri Kangasniemen kohdalta? Ei ole olemassa luotettavia lähteitä, joista voisimme tutkia savolaisten asettumista tietyille seuduille. Puhumattakaan, että osattaisiin sanoa milloin suomalaiset heimot muodostuivat. Historioitsijat ovat kuitenkin melko yksimielisiä siitä, että jo esihistoriallisella ajalla Savon (tai Karjalan) ja Hämeen heimoilla oli selkeästi toisistaan erottuvat asuma-alueet, tavat sekä jossain määrin myös elinkeinot. Nimityksen ”savolaiset” arvellaan alkujaan tarkoittaneen ihmisiä jotka asuttivat Mikkelin seutua (Savilahden kylää). Mutta Savo-sanan alkuperästä on esitetty muitakin tulkintoja. Varhaisten rajojen epämääräisyys Itä-Suomessa johtuu osaksi siitä, että suuri osa Itä-Suomea oli ns. eräseutua. Eräseutujen omistus perustui nautinta-alueisiin, joita saatettiin hallita pitkienkin matkojen takaa. Esimerkiksi vuonna 1443/1444 Kälän tuomiossa määritelty maanomistajuus oli Lammin Porkkalan herralla Sydän-Hämeessä. (Lehtosalo-Hilander 1988:215-216, 219, Manninen 1953: 20, 38-40, Pirinen 1988:272, 285).

Rajat

Kolme 1400-luvun rajaa hahmoteltuna Kangasniemen kohdalla. Kirkkaanpunainen viiva kuvaa ensimmäistä, vuoden 1415 rajalinjaa. Keltainen on ns. Kälän tuomio vuodelta 1443/1444, jossa määriteltiin oikeastaan vain yhden alueen maanomistus. Vihreä viiva on lähteissä perusteellisimmin kuvailtu, vuonna 1452 vahvistettu raja. (Jaakkola 1926:68-79, Jalkanen 1892:3-4, Manninen 1953:18, 20-24, Pirinen 1988: 308-323)

Mainitsin Miten mennyttä tutkitaan-artikkelissa kuinka objektiivisuus ja kriittisyys ovat olennainen osa historiantutkimusta sekä kuinka varhaisen historian tutkijat joutuvat painiskelemaan kirjallisten lähteiden vähyyden kanssa. Lähteiden niukkuus ei ole ainoa ongelma, vaan tulkintaa vaikeuttaa myös se, että Itä-Suomea koskevat selonteot ovat usein länsisuomalaisten muistiinmerkitsemiä. Näissä kirjoituksissa on havaittavissa tiettyä puolueellisuutta. Itäsuomalaiset mm. eivät hylänneet vanhoja, ”pakanuuteen” perustuvia tapojaan yhtä vikkelästi kuin länsisuomalaiset. Niinpä myöhäiskeskiaikaisissa/varhaismoderneissa lähteissä Savon ja Karjalan asukkaita kuvaillaan vielä yleisesti sivistymättömiksi, vaikka ”sivistymättömyys” lienee ollut pääasiassa haluttomuutta taipua kirkon (ja esivallan) tahdon alle. Yhtenä hankaluutena ja rajatuomioiden jälkeisten kiistojen aiheuttajana oli se, ettei tuon ajan maanomistajilla ollut välttämättä mahdollisuutta saapua paikalle silloin kun omistuksista päätettiin. Lisäksi rajakiistojen ratkojina ja rajalinjojen vetäjinä oli yleensä henkilöitä, joilla ei ollut riittävää paikallistuntemusta (ja hyvin usein he olivat länsisuomalaisia). (Pirinen 1988:308, 311).

Kriittisesti lähteisiinsä suhtautuvan nykytutkijan on otettava huomioon, että monet suomalaiset historiantutkimuksen uranuurtajat ovat tehneet tutkimustaan ns. ”oma lehmä ojassa”. Mm. keskiajan tutkimuksen Suomessa käynnistänyt Jalmari Jaakkola oli kotoisin Satakunnasta ja hänen tulkintojaan väritti voimakkaasti länsisuomalaisuuden ylemmyyden korostaminen. Hieman kärjistäen sanottuna hänen mielestään varhaisissa rajakiistoissa savolaiset olivat enemmän väärässä kuin hämäläiset. Antero Manninen asettuu Kangasniemen historia I –teoksessaan Jaakkolaa vastaan ja toteaa, että savolaisten kertomuksille hämäläisten harjoittamista julmuuksista on annettava sama painoarvo kuin vastapuolen näkemyksille (Jaakkola 1926: 54-56, Manninen 1953:19-20). Nykytutkijan on käytännössä mahdotonta sanoa, kuka olisi ollut oikeutettu tietyn maapalan omistajuuteen 600 vuotta sitten.

Lähteet:

Jaakkola, J. 1926: Suomen muinaiset valtarajat vuoteen 1323. Helsinki.

Jalkanen, K. J. 1892: Pohjois-Hämeen erämaat, asutus ja olot vuoteen 1620. Hämeenlinna.

Lehtosalo-Hilander, P-L. 1988: Esihistorian vuosituhannet Savon alueella. Savon historia I. 11-264. Kuopio.

Manninen, A. 1953: Kangasniemen historia I. Pieksämäki.

Pirinen, K 1988: Savon keskiaika. Savon historia I. 265-443. Kuopio.

Advertisements

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s